Koti-ikävä ja se hetki kun tajuaa missä työskentelee.

Kirjoitin reissussa päiväkirjaa. Valitettavasti olen hävittänyt sen. Se on osa syy minkä takia kirjoitan tätä blogia. En halua, että muistot unohtuvat.

Sellainen tunne kuin koti-ikävä ei kyllä helpolla unohdu. Kirjoitin päiväkirjaani kolmen viikon ulkomailla olon jälkeen "Vittu että voi ihmisellä olla kova koti-ikävä, miulla on ikävä jopa *paikalliskuppilan* röökikopin seinällä olevaa Irwin Goodmanin naamaa.!"

Ennen reissun päälle lähtemistä asuin Lappeenrannassa pienessä yksiössä. Asuin hetken ystävieni nurkissa, kunnes lähtöpäivä koitti. Niiden päivien aikana tutustuin todella mukavaan nuoreen mieheen, jonka kanssa meistä tuli ystäviä facebookissa. Hänen kanssa viestittely toi tietynlaista turvaa, koska hän oli juuri muuttanut Lappeenrantaan, joten hän tiesi miltä tuntuu olla vieraassa paikassa josta ei tunne ketään.

Toinen erittäin tärkeä tukipilari oli isosiskoni. Asuimme 16-vuotta saman katon alla ja sen jälkeen asuimme samassa kerrostalossa, samassa rapussa, mutta eri kerroksessa. Hän on myös paras ystäväni, joten kun äkillisesti olimme erossa toisistamme se oli erittäin rankkaa.

Siitä sain olla erittäin onnellinen, että läheiseni kävivät moikkaamassa minua, vaikka kyse ei ollut pitkästä ajasta.
Tutustuin ihmisiin ketkä on asuneet aurinkorannikolla 8vuotta, eivätkä vanhemmat tai ystävät olleet käyneet kertaakaan.

Onnekseni työharjoitteluun saapui aivan mahtavia nuoria naisia. Heidän kanssa tutustuttiin Fuengirolan yöelämään ja otettiin vähän pinta raapaisua suomi yhteisöön.

Eräänä päivänä menimme töihin, niin meille selvisi, että henkilökunta on sanonut itsensä irti. Ravintolaa jäi siis pyörittämään opiskelijat ja pariskunta jolla ei ole aavistustakaan mitä tekevät. 

Kuviot alkoivat selkeytyä ja se tuli erittäin selväksi, että herralle ei saanut sanoa mitään vastaan. Ei edes hänen kysyessä mitä gin toniciin tulee.

Ehkä aika kultaa muistot, mutta tuli vietettyä myös hyviä hetkiä heidän kanssaan, ei muisteta pahalla. 

Olin harjoittelussa keittiön puolella. Äidin lukuisista kielloista (tai juuri niiden takia) kiinnostus baarityöskentelyyn oli erittäin suuri. Eräänä iltana istuin "kantakuppilassa" ja katsoin, että uusi tyttö harjoittelemassa. Sieltä olivat työntekijät myös irtisanoneet itsensä ja paikkaa pyörittävä henkilö oli pulassa. Katsoin tytön työskentelyä ja annoin neuvoja, että missä on mitäkin ja paljon tuotteet maksavat. Hän oli erittäin kiitollinen. Samana iltana baaria pyörittävä henkilö pyysi minua töihin ja siinä myin sieluni baarityölle.