Vamos a la playa!
Vihdoin koitti päivä, kun pääsin töistä lomalle. Pakkasin tavarat laukkuun ja tuttuun tapaan pyörimään Helsinki-vantaan lentokentälle. Jo siinä vaiheessa kun pääsin lentokentän ovista sisään aivot jäivät narikkaan.
Päästyäni Malagaan sää ei ollut minun puolellani. Olin jo päivällä perillä, joten otin junan Malagasta Fuengirolaan. Alina lupasi tulla juna-asemalle vastaan. Koko matkan junassa toivoin, että vesisade hellittäisi edes vähäisen. Näistä sateista pyörivät myrsky ja tulva tiedotteet.
Päästyäni perille, sade ei ollut hellittänyt. Litimärkä Alina oli kuitenkin odottamassa juna-asemalla kuten oli luvannutkin. Siinä ilmastossa ei kyllä tarvinnut pelätä, että joku näkee kyyneleet. Eikä sitä että meikit leviää, koska niin olisi käynyt jokatapauksessa.
Vaikka kaduilla oli 15-20cm vettä huonon viemäröinnin takia, olin erittäin onnellinen kävellessäni tuttuja ja turvallisia katuja. Puolen vuoden poissaolo oli tuntunut paljon pidemmältä ajalta, mutta samalla siltä kuin en olisi ikinään ollutkaan poissa.
Suuntasimme ensimmäisenä Alinan uudelle työpaikalle. Se oli erittäi viihtyisä ja kotoisa suomibaari. Nahkatakistani valui vettä, kuin saavista kaatamalla kun marssin ovesta sisälle. Minut otti vastaan paikan omistaja, joka oli erittäin mukava suomalainen mies.
Matkani aikana tutustuin paikan omistajaan ja keskustelimme erittäin paljon ravitola-alasta, työskentelystä ja yrittämisestä. Hän oli ollut erittäin tyytyväinen Alinan työskentelyyn, vaikka hänellä ei ollut edes ravintola-alan koulutusta. Minun mielestäni Alina kyllä ansaitsisi ammattitutkinnon, koska hän tenttasi aina minua koulun kokeita varten ja osasi avastauksetkin paljon paremmin. Jokatapauksessa minullekkiin luvattiin töitä, jos haluaisin muuttaa takaisin Espanjaan.
Oli ihanaa nähdä ystäviä pitkästä aikaa. Tuli sitä vähän pyörähdettyä Alinan kanssa liikenteessä. Opin myös sen, että rakkaalle sisarelleni ei saa antaa viinilaseja, vaan nokkamukeja. Vaikka hän on äänekäs tapaus, humalassa kädet liikkuvat nopeammin kuin leuat. Kolme tai neljä kertaa tarjosin hänelle lasin valkoviiniä ja aina ne löytyivät minun sylistäni. Jälkeenpäin tälle illalle ollaan naurett erittäin paljon.
Loma ei mennyt kuitenkaan ihan putkeen. Alina lähti töihin ja minä jäin nukkumaan. Heräsin siihen, kun vieras ääni kysyy, että pääsisinkö mitenkään töihin kun Alina tuli kipeäksi eikä voi tehdä vuoroa loppuun. Automaattisesti vastasin että menee 15minuuttia, puen päälle ja harjaan hiukset.
Alinan työpaikka sijaitsi asunnon viereisessä talossa. Menin paikanpäälle ja minulle näytettiin mistä kassakone toimii ja miten ovet laitetaan lukkoon. Siinä olikin minun 5minuutin perehdytys ja sitten minulle sanottiinkin jo heipat. Selvisin työvuorosta hengissä ja sehän oli ihan kivaa olla pitkästäaikaa espanjassa töissä. Loppu loma ei mennyt myöskään ihan niin rennoissa tunnelmissa, kun sairastimme molemmat noro-viruksen. Parempiakin loma matkoja on ollut.
Sain matkallani taas uusia ystäviä ja sain vaihdettua kuulumisia ihmisten kanssa. Hyvin paljon oli tapahtunut sellaisia asioita, joista kukaan ei ollut muistanut kertoa puhelimessa.Hirveintä eroamis tilanteissa on se, että ei tiedä milloin näkee seuraavan kerran. Lopulta oli taas haikein mielin aika lähteä koti suomeen.
Päästyäni Malagaan sää ei ollut minun puolellani. Olin jo päivällä perillä, joten otin junan Malagasta Fuengirolaan. Alina lupasi tulla juna-asemalle vastaan. Koko matkan junassa toivoin, että vesisade hellittäisi edes vähäisen. Näistä sateista pyörivät myrsky ja tulva tiedotteet.
Päästyäni perille, sade ei ollut hellittänyt. Litimärkä Alina oli kuitenkin odottamassa juna-asemalla kuten oli luvannutkin. Siinä ilmastossa ei kyllä tarvinnut pelätä, että joku näkee kyyneleet. Eikä sitä että meikit leviää, koska niin olisi käynyt jokatapauksessa.
Vaikka kaduilla oli 15-20cm vettä huonon viemäröinnin takia, olin erittäin onnellinen kävellessäni tuttuja ja turvallisia katuja. Puolen vuoden poissaolo oli tuntunut paljon pidemmältä ajalta, mutta samalla siltä kuin en olisi ikinään ollutkaan poissa.
Suuntasimme ensimmäisenä Alinan uudelle työpaikalle. Se oli erittäi viihtyisä ja kotoisa suomibaari. Nahkatakistani valui vettä, kuin saavista kaatamalla kun marssin ovesta sisälle. Minut otti vastaan paikan omistaja, joka oli erittäin mukava suomalainen mies.
Matkani aikana tutustuin paikan omistajaan ja keskustelimme erittäin paljon ravitola-alasta, työskentelystä ja yrittämisestä. Hän oli ollut erittäin tyytyväinen Alinan työskentelyyn, vaikka hänellä ei ollut edes ravintola-alan koulutusta. Minun mielestäni Alina kyllä ansaitsisi ammattitutkinnon, koska hän tenttasi aina minua koulun kokeita varten ja osasi avastauksetkin paljon paremmin. Jokatapauksessa minullekkiin luvattiin töitä, jos haluaisin muuttaa takaisin Espanjaan.
Oli ihanaa nähdä ystäviä pitkästä aikaa. Tuli sitä vähän pyörähdettyä Alinan kanssa liikenteessä. Opin myös sen, että rakkaalle sisarelleni ei saa antaa viinilaseja, vaan nokkamukeja. Vaikka hän on äänekäs tapaus, humalassa kädet liikkuvat nopeammin kuin leuat. Kolme tai neljä kertaa tarjosin hänelle lasin valkoviiniä ja aina ne löytyivät minun sylistäni. Jälkeenpäin tälle illalle ollaan naurett erittäin paljon.
Loma ei mennyt kuitenkaan ihan putkeen. Alina lähti töihin ja minä jäin nukkumaan. Heräsin siihen, kun vieras ääni kysyy, että pääsisinkö mitenkään töihin kun Alina tuli kipeäksi eikä voi tehdä vuoroa loppuun. Automaattisesti vastasin että menee 15minuuttia, puen päälle ja harjaan hiukset.
Alinan työpaikka sijaitsi asunnon viereisessä talossa. Menin paikanpäälle ja minulle näytettiin mistä kassakone toimii ja miten ovet laitetaan lukkoon. Siinä olikin minun 5minuutin perehdytys ja sitten minulle sanottiinkin jo heipat. Selvisin työvuorosta hengissä ja sehän oli ihan kivaa olla pitkästäaikaa espanjassa töissä. Loppu loma ei mennyt myöskään ihan niin rennoissa tunnelmissa, kun sairastimme molemmat noro-viruksen. Parempiakin loma matkoja on ollut.
Sain matkallani taas uusia ystäviä ja sain vaihdettua kuulumisia ihmisten kanssa. Hyvin paljon oli tapahtunut sellaisia asioita, joista kukaan ei ollut muistanut kertoa puhelimessa.Hirveintä eroamis tilanteissa on se, että ei tiedä milloin näkee seuraavan kerran. Lopulta oli taas haikein mielin aika lähteä koti suomeen.
Kommentit
Lähetä kommentti